Käänny pois valtatie 14:sta Haapakallion ST1:n kohdalta vasemmalle Silvolan suuntaan, missä myös opastus kyltein. Silvolan risteys sijaitsee noin 15 kilometriä ennen Savonlinnaa. Jatka siitä opasteiden mukaan reilun kymmenen kilometrin matka Tanhuvaaraan.
Aja Savonlinnan keskustan läpi Lappeenrannan suuntaan Valtatie 14:sta. Käänny noin kaksi kilometriä keskustan ohittamisen jälkeen oikealle Mertalan risteyksestä (tietyöalue). Risteyksessä on myös opastus kyltein. Aja siitä suoraan Tanhuvaaraan noin kymmenen kilometrin matka.
Kaikki pysäköintialueet sijaitsevat kilpailukeskuksen läheisyydessä. Ensiksi täytetään urheiluopiston omat pysäköintialueet, minkä jälkeen aletaan täyttää tienvarsia ja tien toisella puolella olevaa 2,7 kilometrin maastolenkkiä. 2,7 kilometrin maastolenkille ohjataan autoja jo hieman ennen Tanhuvaaraa oikealle. 2,7 kilometrin maastolenkille pysäköidyt autot ajetaan pois kulkusuuntaan ja lopulta Ikoinniemen kautta takaisin tielle. Pysäköinti on opastettu kyltein ja liikenteen ohjauksella. Kauimmaiset pysäköintialueet sijaitsevat noin 500 metriä kilpailukeskuksesta, joten älä saavu viime tipassa!